Pentuaika
Tapahtumia ja etappeja Rikun pentuajalta
26.10.2008: Riku ja sisarukset syntyvät samana yönä, kun kellot siirrettiin talviaikaan. Tästä tulevat pentujen aika-aiheiset nimet.
27.11.2008: Kävimme ensi kerran katsomassa pentuja. Tässä vaiheessa tiedettiin vain, että yksi kolmesta urospennusta tulisi meille.
11.12.2008: Kävimme vielä viimeisen kerran katsomassa pentuja synnyinsijoillaan, ja tällä kertaa tutuistuimme jo siihen omaan pentuumme. Nimi lyötiin lukkoon automatkalla kotiin. Rikun lisäksi mietimme vaihtoehtoina muun muassa seuraavia nimiä: Onni, Masa, Niilo, Sepe, Otto, Manu jne.
14.12.2008: Haimme Rikun kotiin. Rikun ensimmäiset vieraat kävivät samana iltana, kummitäti ja -setä. Riku nukkui ensimmäisen yön ilman itkuja, välillä heräili ja koetti vähän leikkiä, mutta nukahti nopeasti taas.
24.12.2008: Riku vietti ensimmäistä jouluaan mummolassa.
29.12.2008: Palasimme töihin "vauvaloman" jälkeen ja Riku vietti ensimmäisen päivänsä yksin kotona. Hyvin sujui. Yksinoloa oli tietenkin harjoiteltu jo loman aikana.
19.1.2009: Ensimmäinen käynti eläinlääkärillä rokotuksen ja sirun laiton merkeissä. Riku oli erittäin reipas poika! Rokotusta ei huomattu ollenkaan, ja sirunkaan laitto ei juuri tuntunut. Pienet ilopissat pääsi pöydälle, kun eläinlääkäriä oli niiiiiiiin ihana nähdä!
25.2.2009: Tehosterokote. Ikää 4kk ja painoa vähän yli 10 kiloa. Ensimmäinen hammas irtosi myös tämän saman viikon aikana.

26.2.2009: Koirakoulun pentukurssi alkoi. Rikun koulukavereina olivat saksanpaimenkoira Aatos (?), Jussi (kiinanharjakoira) ja Sipi (spanieli?). Pahinta koulussa oli, kun ei saanut koko ajan leikkiä, vaan piti rauhallisesti odottaa ja opetella ihan iisejä juttuja kuten istumista ja maahanmenoa! Muut pennut oli vielä reilusti Rikua pienikokoisempia, joten ihan vapaasti Rikua ei meinannut uskaltaa päästää leikkimään koulutuksen päätteksi pidetyssä leikkihetkessä. Sen verran "glennimäinen" Rikun leikkityyli oli, ja on edelleen, suoraan päin vaan!
10.4.2009: Rikun ensimmäinen mökkiloma pääsiäisenä itä-Suomessa. Saimaan jäällä juostiin läkähdyksiin asti ja muutenkin hypittiin lumikasoissa.
26.4.2009: Ikää 6kk, painoa noin 14,5kg.
11.5.2009: Pientä jalan nostamista näkyvillä pissareissuilla.
26.5.2009: Riku täytti 7kk. Painoa 16,7kg. Riku aloitti tällä viikolla myös merkkailun ulkoreissuilla. Jalka nousee aina siellä täällä kivojen puskien luona.

19.6.2009: Riku vietti ensimmäisen juhannuksensa mökillä. Saimaa ei vielä houkutellut Rikua uimaan. Katsotaan miten käy lämpimämmillä keleillä.
26.6.2009: Riku täytti 8kk.
29.6.2009: Riku kävi trimmauksessa. Nyppimisen jälkeen kaikkien karvojen alta paljastuikin hontelo teinipoika!
19-26.7.2009: Riku hoidossa "mummolassa" ensimmäistä kertaa. Hyvin oli hoitokeikka mennyt.
|